Miksi sinä rakas et halua yrittää? Mikä siinä on niin vaikeaa? Miksi?
En tiedä enää kuinka kauan jaksan, en tiedä enää mitä varten taistelen.
Jos sinä et ole valmis, miksi minäkään olisin? Mitä meillä enää on? Onko mitään?
Oliko tämä tässä? Kerro minulle, älä pidä minua pimennossa.
En haluaisi luovuttaa mutta en jaksa taistella yksin.
En vain jaksa.
]]>Etkä tiedä kuinka paljon se minua satuttaa, sattuu syvälle sydämeen.
"Rakas, en ole menossa minnekään, sillä mikään ei korvaa sitä mitä saan pohjattomasta rakkaudestasi, huolenpidostasi ja hellyyydestäsi."
Emmekä tiedä minne olemme menossa, miten tämä kaikki tulee vaikuttamaan meihin.
"Rakkaani, en jaksa loputtomiin" kerron sinulle kuinka rintaani puristaa tuo suunnaton tyhjyys. Tunne siitä että jotain puuttuu.
Ja sinä kerrot, että rakastat minua silti "Tulen aina rakastamaan".
Puristat minut itseäsi vasten, kuumat kyyneleet valuvat poskilleni enkä saa sanottua mitään.
Olen kuitenkin varma siitä, että tämä kaikki saa tarkoituksen, ennemmin tai myöhemmin.
]]>Katselen nukkuvia kasvojasi, silitän poskeasi,
käännät kasvosi minuun päin, pyyhkäiset poskeasi.
Tulen lähemmäksi sinua, tunnen hengityksesi kasvoillani,
kyynel vierähtää poskelleni.
Mietin miten jaksat minua, kohtelen sinua huonosti,
tahtomattani kiukuttelen.
Silti jaksat pysyä rinnallani ja elää kanssani,
onhan meillä yhteinen toive ja yhteinen elämä.
"Rakastan sinua" sanot, kun kysyn kuinka jaksat olla kanssani.
Niin minäkin sinua, sanon sen vain aivan liian harvoin.
Heräät ja katsot minuun, huomaat kyyneleistä kosteat silmäni,
huolestut mutta ihan suotta.
Kyyneleet ovat vain onnen kyyneleitä, sillä kaiken tämän keskellä
on helpottavaa tietää että meidän rakkaus kestää,
vaikka elämämme ei olekaan aina helppoa.
]]>mutta en vastaa.
Tunnen oloni tyhjäksi,
en tiedä mitään, voin vain odottaa.
En jaksaisi, mutta on pakko.
Miten olen tullut tähän tilanteeseen,
miten pääsen pois.
Tarvitsen sinua ja niin paljon muuta,
haluan tuntea oloni tärkeäksi.
Haluan lapsen.
Miksi tämänkin pitää epäonnistua?
]]>